Klisee

Yksi suurimmista haasteistani omalla matkallani kohti itseni rakastamista, on katkeruuteni ja surullisuuteni tekemistä "vääristä" valinnoista ja ennen kaikkea "hukatuista vuosista". Käytän lainausmerkkejä näin innokkaasti, koska termit ovat tietenkin kyseenalaisia kun puhutaan niin monimutkaisesta asiasta kuin oma elämänpolku, enkä tarkastelijana ole lainkaan objektiivinen.

Toissapäivänä yhtäkkiä koin havahtumisen. Näin selvästi, miten itse sabotoin itseäni ja nykyhetkeäni käyttäessäni aivan valtavasti aikaa menneiden suremiseen ja johonkin menneeseen pisteeseen palaamisesta haikailuun. Fantasioin usein siitä, miten upeaa olisi, kun elämä oli siinä mielessä videopelin kaltainen, että ajassa olisi määrättyjä check-point -paikkoja, joihin voisi koska tahansa palata ja pelata sitä seuraavan osuuden uudestaan.

Mutta niin, takaisin siihen oivallukseeni. Ymmärsin koko kauheudessaan tämän ajattelutapani kauheuden ja vahingollisuuden, ja tajusin, että minun on tehtävä tärkeä valinta tässä kohtaa elämääni. Haluanko elää jotain menneitä päiviä mielessäni uudelleen ja uudelleen ja täten JATKAA juuri sitä "ajan haaskaamista", mitä niin kovasti menneisyydessäni ja ihan lähimenneisyydessäni kadun. Vai haluanko sen sijaan yrittää, aluksi melkein jatkuvasti, muistutella itseäni, että voin tehdä erilaisia valintoja juuri tässä hetkessä. Ja että jokaista valintaa, meni se sitten omasta mielestä mönkään tai hyvin, seuraa taas lukemattomia, loputtomia uusia valintoja, jotka johtavat erilaisille poluille kuin ne, joille koen jumittuneeni.

Merkinnän otsikko on klisee, koska havahtumiseni sanoma on aika klisee. Mutta on eri asia puhua kliseitä vain sanoakseen jotakin, ja oikeasti kokea jonkin kliseen alkuperäinen merkitys niin syvästi ja henkilökohtaisesti, että ymmärtää miksi siitä on tullut niin toistettu ja itsestäänselvän kuuloinen asia.

Vilhe