Maa lepää lumikehdossaan,

mutta sielu ja meri eivät nuku.

Myrskyävät piilossa, jään alla.

Linnut ja sielu ovat nälkäisiä,

routa on syönyt runot ja marjat.

Mutta jouluna!

Verhoamme pimeän valoon ja lauluun,

linnut ja runot

syövät vatsansa täyteen lämmintä puuroa ja

lentävät vierellämme kun

narskuttelemme hangessa

posket punaisina.

pariisi.

Olen rakastellut ihoasi

kunnes

se halkeilee

Pariisissa on vielä

syksy

keltaiset puut

Seine virtaa kuten

postikorteissa

Otat kädestä

aurinko sokaisee

Unohdan olevani

täällä vain vieras

Onko tämä nyt sitä rakkautta?

Silja

Jos osaisin rakastaa minua kuten hän
tai meri.

silja

After All This

"After All This"
Richard Jackson

After all this love, after the birds rip like scissors
through the morning sky, after we leave, when the empty
bed appears like a collapsed galaxy, or the wake of
disturbed air behind a plane, after that, as the wind turns
to stone, as the leaves shriek, you are still breathing
inside my own breath. The lighthouse on the far point
still sweeps away the darkness with the brush of an arm.
The tides inside your heart still pull me towards you.
After all this, what are these words but mollusk shells
a child plays with? What could say more than the eloquence
of last night's constellations? or the storm anchored by
its own flashes behind the far mountains? I remember
the way your body wavers under my touch like the northern
lights. After all this, I want the certainty of hidden roots
spreading in all directions from their tree. I want to hear
again the sky tangled in your voice. Some nights I can
hear the footsteps of the stars. How can these words
ever reveal the secret that waits in their sleeping light?
The words that walk through my mind say only what has
already passed. Beyond, the swallows are still knitting
the wind. After a while, the smokebush will turn to fire.
After a while, the thin moon will grow like a tear in a curtain.
Under it, a small boy kicks a ball against the wall of
a burned out house. He is too young to remember the war.
He hardly knows the emptiness that kindles around him.
He can speak the language of early birds outside our window.
Someday he will know this kind of love that changes
the color of the sky, and frees the earth from its moorings.
Sometimes I kiss your eyes to see beyond what I can imagine.
Sometimes I think I can speak the language of unborn stars.
I think the whole earth breathes with you. After all this,
these words are all I have to say what is impossible to think,
what shy dreams hide in the rafters of my heart, because
these words are only a form of touch, only tell you I have no life
that isn't yours, and no death you couldn't turn into a life.

irti

Kun piirsin tämän kuvan, ajattelin irti päästämistä. Sitä, miten helposti jää pyörimään itsensä kanssa vanhoihin ajatuksiin, sotkeutuu niihin. Sotkeutuu ja jää jumiin, kun yrittää toimia oikein, olla oikeanlainen ollakseen hyväksytty. Hukkaa itsensä, menee vääriin suuntiin, tulee sokeaksi, jää jumiin. Tärkeintä ei ole päästä irti, vaan päästää, itse, tahtoa ja päästää irti. Tietää ja päättää itse seuraavat askeleensa. Rakastaa rohkeasti, nähdä ja löytää.

Minna

Klisee

Yksi suurimmista haasteistani omalla matkallani kohti itseni rakastamista, on katkeruuteni ja surullisuuteni tekemistä "vääristä" valinnoista ja ennen kaikkea "hukatuista vuosista". Käytän lainausmerkkejä näin innokkaasti, koska termit ovat tietenkin kyseenalaisia kun puhutaan niin monimutkaisesta asiasta kuin oma elämänpolku, enkä tarkastelijana ole lainkaan objektiivinen.

Toissapäivänä yhtäkkiä koin havahtumisen. Näin selvästi, miten itse sabotoin itseäni ja nykyhetkeäni käyttäessäni aivan valtavasti aikaa menneiden suremiseen ja johonkin menneeseen pisteeseen palaamisesta haikailuun. Fantasioin usein siitä, miten upeaa olisi, kun elämä oli siinä mielessä videopelin kaltainen, että ajassa olisi määrättyjä check-point -paikkoja, joihin voisi koska tahansa palata ja pelata sitä seuraavan osuuden uudestaan.

Mutta niin, takaisin siihen oivallukseeni. Ymmärsin koko kauheudessaan tämän ajattelutapani kauheuden ja vahingollisuuden, ja tajusin, että minun on tehtävä tärkeä valinta tässä kohtaa elämääni. Haluanko elää jotain menneitä päiviä mielessäni uudelleen ja uudelleen ja täten JATKAA juuri sitä "ajan haaskaamista", mitä niin kovasti menneisyydessäni ja ihan lähimenneisyydessäni kadun. Vai haluanko sen sijaan yrittää, aluksi melkein jatkuvasti, muistutella itseäni, että voin tehdä erilaisia valintoja juuri tässä hetkessä. Ja että jokaista valintaa, meni se sitten omasta mielestä mönkään tai hyvin, seuraa taas lukemattomia, loputtomia uusia valintoja, jotka johtavat erilaisille poluille kuin ne, joille koen jumittuneeni.

Merkinnän otsikko on klisee, koska havahtumiseni sanoma on aika klisee. Mutta on eri asia puhua kliseitä vain sanoakseen jotakin, ja oikeasti kokea jonkin kliseen alkuperäinen merkitys niin syvästi ja henkilökohtaisesti, että ymmärtää miksi siitä on tullut niin toistettu ja itsestäänselvän kuuloinen asia.

Vilhe

hyväksyttävä rakkaus kokonaisuudessaan

"-- mutta loppujen lopuksi jokaisen puhujan monipuolisuuden ja puheiden laajuuden määrittelee hänen yleisönsä. Rumin sanat voivat olla kuin villi puutarha täynnä karttaohdakkeita, yrttejä, kuusia ja pensaikkoa, mutta vierailija poimii aina itse mieltymyksensä. Kauniit kukat noukitaan aina heti, mutta vain harvat kiinnittävät huomiota kirpeisiin kasveihin, joissa on piikkejä. Mutta totuus on, että parhaimmat lääkkeet on usein tehty niistä.

Eikö rakkauden puutarhassa ole sama juttu? Kuinka rakkaus voisi olla nimensä arvoinen, jos valikoidaan ainoastaan nätit asiat ja hankaluudet jätetään pois? On helppo nauttia hyvästä ja olla pitämättä pahasta. Kuka tahansa kykenee siihen. Todellinen haaste on rakastaa hyvää ja pahaa yhdessä, ei sen tähden, että pitäisi ottaa rosoisuus pehmeyden mukana, vaan koska on mentävä sellaisten luonnehdintojen tuolle puolen ja hyväksyttävä rakkaus kokonaisuudessaan."

- Elif Shafak: Rakkauden aikakirja

Vilhe